"Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan."

Tiedän, että monia ärsyttää mun maailmaa syleilevät blogi- ja FB-päivitykset onnellisuudesta ja jatkuvasta asioista innostumisesta. Mutta ärsyttäkööt!  :)  ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön”-lausahdus ei päde minuun, eikä pitäisi päteä kehenkään muuhunkaan, sillä maailmassa olisi asiat paljon paremmin, jos ihmiset pystyisivät iloitsemaan lähimmäistensä onnistumisista ja ilon hetkistä. Siinä teille pala mun elämänkatsomusta.

Uskon vakaasti positiivisen ajattelun voimaan. Mutta uskon myös siihen, että joskus ihmiseltä kerta kaikkiaan loppuu voimat, ja silloin jää optimismi usein taka-alalle. Niin kävi allekirjoittanelle männä vuonna koulustressin ja ehkä osittain ympäristönkin vuoksi. Negatiivisuuteen taipuneena sitä melkein tahtomattaan ruokkii epäitsevarmuuttaan , ja pienistäkin epäonnistumisista tulee suuria ja ne jäävät kummittelemaan ylitsepääsemättömänä mörkönä takaraivoon. Uudelleenyrittämisen kynnys kasvaa muuriksi, eikä sen yli kannata kiivetä, eihän siitä mitään tule kuitenkaan. Ei tulekaan, ellei joku tai jokin puutu peliin ja auta sinut sen muurin yli!

Mulla se jokin oli Kalifornia ja Cal Poly. Täysin uusi ympäristö, eri ilmasto ja eri käytännöt. Mikäs sen parempaa kuin aloittaa ihan ruohonjuuritasolta ja opetella käyttämään esim. vesihanaa! Miettikää! Onnistumisen ilo jo pelkästään siitä, että sai vettä virtaamaan hanasta! Olen ollut täällä nyt puolitoista viikkoa luovien kampuksella kymmenien rakennusten välillä omaksuen meille suomalaisille kummallisia tapoja. Ja kaikki tämä vielä vieraalla kielellä! Välillä tunnen oloni todella typeräksi, mutta se vain opettaa mulle unohtuneen itselle-nauramisen-taidon. Onnistumisen ilot ja hyppysellinen itseironiaa päivittäin on madaltanut korkean muurin matalaksi kynnykseksi, johon korkeintaan joskus epähuomiossa potkaisee varpaansa – kirpaisee sekin, mutta vain hetken.

Noniin! Nyt ollaan päästy mun nykyiseen olotilaan; ylitsevuotavaan onneen ja kiitollisuuteen. Positiivisen ajattelun voima alkoi näkyä heti. Uskomattomia asioita on tapahtunut, ja tässä parhaimpia paloja:

          o Tarvitsin repun ja pyjaman housut. Kuinka ollakaan, joku vaatteisiinsa kyllästynyt San Franciscolais-nainen oli jättänyt kassillisen aarteita notkumaan jalkakäytävälle. Ja mitä sieltä löytyikään? Muiden täysin puhtaiden ja ehjien hyvien vaatteiden seassa oli reppu ja pyjaman housut!

          o Olin miettinyt polkupyörän hankkimista, mutten jaksanut tehdä asian eteen mitään. Koulun navetalta kävellessä random tyttö pysähtyi autonsa kanssa ja tarjosi kyytiä kampukselle. Kerroin harkitsevani pyörän hankkimista ja ylläripylläri sillä sattui lojumaan nurkissaan ylimääränen fillari, joka on nyt mun!

  o  Kolmantena highlightina voisin mainita sen, että satuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja nyt tulevana maanantaina pääsen lypsylle koulun navetalle ja pääsen tekemään muutamia vuoroja viikossa! Timanttia!

Näättekö? Positiivinen ajattelu kannattaa! Kokeilkaa! :) Vaihtoblogi lipsahti syvällisen puolelle, mutta jos tämä postaus pitää jotenkin sitoa alkuperäiseen tarkoitukseensa, niin ajatellaan vaikka, että rohkaisen kaikkia jotka edes joskus, edes pienen hetken on haaveillut ulkomailla suoritettavista opinnoista, tarttumaan siihen mahdollisuuteen, jonka koulut meille tarjoaa. Mene, koe, opi, elä!